maanantai 29. huhtikuuta 2013

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Lorukortit

Osallistuin lorukorttivaihtoon ja väkersin 10 pingviiniä. 


Pingviini, pingviini Etelämantereen yössä,
hautoo munaansa jo täydessä työssä.
Hauska on siellä myös laskea mäkeä,
kun on niin paljon pingviiniväkeä.
Pingviini liukuria tarvi ei,
mahalleen vaan menee ja alamäkeen: Hei!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Oli kolme pientä apinaa..

..joista yhdelle tämä paita on. Oiva on nykyään tosi kova kiipeilemään joka paikkaan. Saattaa siirtää lasten muovituolin keittiöön ja kiivetä siihen seisomaan: eipäs saakaan enää olla keittiöntasot rauhassa.

Onnille liian pieni, kuten kuvasta näkyy :D Resorit tummanruskeat ja apinatrikoo Myllymuksuilta.

Ottobre 4/12 92cm raglanhihaisen paidan kaava 23cm hihoilla.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kangasvarasto osa n+1

Laitoin tekemistä odottelevat kankaat ja resorit yhteen pinoon, jotta löydänkin ne jostain (ja muistan, mitä mulla on..). Resoreita on oikealla alhaalla. Ylhäällä on joustofroteeta (paitsi elastaanitrikoota tuo mustakukkajuttu), vasemmalla on apina- ja ystävättrikoot ja alimpana pöllövelour.

Kuviotrikoista ois tarkoitus tehdä teeppareita kesäksi lapsukaisille, velourista tulis liivimekko ja joustiksista tullee teeppareita sekä resorishortseja. Tosta kukkapuuvillasta tullee hame Ilonalle. Apinajoustiksesta tullee samanlainen paita Onnille tahi Ilonalle, minkä jo tein Oivalle :) Ja kukkatrikoosta tullee mulle paitaa tahi hametta. Siis paljon suunnitelmia, saas nähdä, mikä on niiden muutosprosentti :D

Ralliraitaa ja dinomöykkää..

Nämä kaksi paitaa menivät serkkupojalle lahjaksi. Nyt, kun lahja on vihdoin ja viimein luovutettu (yli kuukausi synttäreiden jälkeen), voin julkaista tämän suuren yllätyksen täälläkin ;D Molemmat trikoota ja molemmissa erilliset resorit pääntiessä ja hihansuissa.

Ottobre 4/2012 116cm

Dinoa ja norsua

Tänään sain ommeltua dinopaidan Onnille  ja vaipan Oivalle. Dinopaita on trikoota limeillä resoreilla ja XL-vaipassa norsut-brPUL ja valkoinen coolmax. Kiinnityksenä aplix-tarrat, ilman pesutarroja.

Ottobre 4/2012 98cm

Oma XL-taskuvaipan kaava